perjantai 22. helmikuuta 2013

Milano

Ciao!

Ja terveiset aurinkoisesta Milanosta. Lähdimme tyttöporukalla eräs lauantaina kohti Milanoa juhlistamaan Saaran syntymäpäiviä.  Suunnitelmana oli armotonta shoppailua, aperitiivien nautiskelua, humppandeeroskierros yöelämään ja sunnuntaina sushin syönti. 


Lauantaiaamuna hyppäsimme junaan ja olimme jo ennen yhtätoista Milanossa, sillä junamatka kestää vain noin pari tuntia Padovasta. Pian mun ja Saaran seuraan liittyi Taru, joka suorittaa vaihto-opiskelunsa Trentossa. Kameralla en jaksanut koko reissun aikana kuvailla kipsin takia, joten kaikki kuvat on mun puhelimella otettu tai tytöiltä lainattu.

Duomo

Ostimme kahden päivän matkaliput, jotka kävivät metroihin, ratikoihin ja busseihin. Se oli kyllä fiksu päätös, sillä näin pystyimme lyhyessä ajassa näkemään monia eri paikkoja. Ensimmäisenä lähdimmekin kiertelemään kauppoja, mutta kuten kerroinkin, mun ostossaldo oli pyöreä nolla! Säälittävää, sanon minä. Kipsi kädessä tuo sovittelu ei oo niin helppoa, mutta ihan hyvä vaan, että säästyi rahat. 


Shoppailukierroksen jälkeen menimme Navigliin happy hour:lle. Voin kuvitella, että alue on kesällä varsinkin todella kaunis. Kanaalin ympärillä on kauniita vanhoja rakennuksia, joiden alakerroissa on kivoja pieni baareja. Menimmekin sisään yhteen baariin, jossa sai yhden juoman ostamalla syödä niin paljon kuin haluaa. Mehän innostuimme tästä ja läsäytimme hanurit penkkiin. Paikan omistaja tosin oli todella mielenkiintoinen persoona. Hän sekosi siinä vaiheessa, kun kerroin baarissa soivan The Rasmuksen olevan suomalainen. Ruoat olivat tosi hyviä ja taisimmekin santsata useamman kerran. 


"Joo eiköhän jäädä tänne"

Häirikkö

Mahat täynnä lähdimme hotellille valmistautumaan iltaan. Tarkoituksena oli suunnata La Rinascenten ylimmän kerroksen baariin/ravintolaan. La Rinascente on kuin paikallinen Stockmann, mutta paljon hienompi. Tavaratalo löytyy myös täältä Padovasta, mutta pienempänä versiona. Saaran yksi au pair-ajan kaveri työskenteli ravintolassa ja lupasi laittaa meille hyvät alennukset kehiin. Seuraan liittyi myös muita Saaran kavereita. La Rinascenten ylimmästä kerrokset avautuivat ihan mielettömät näkymät Duomolle. Tuntui miltein kuin sitä voisi koskettaa. Ravintolassa oli upea kattoterassi, joka on varmasti kesäisin ihana paikka viettää iltaa. 

Kanat orrella ©Saara
Tyylikäs takatakku.  ©Taru

Pian saimmekin pöytään viiniä ja annoksia, jotka sisälsivät pieniä, mutta ihan mielettömän hyviä makupaloja! Juuri tuollaisista annoksista tykkään, pitäisi saada myös Suomeen tuo kulttuuri! Jossain vaiheessa kuulin, että yks pullo viiniä kustansi 40 euroa ja aloin nakeilla laskemaan, että paljonkohan tämä ilta tulee meille kustantamaan. Illan lopuksi saimme laskut, jossa summana oli 6,50 euroa/naama. Minimies oli laittanut sanojensa mukaan hyvät alennukset kehiin! Ei passaa valittaa. :)


Sormisyötävää


Yläkerrasta suuntasimme johonkin yökerhoon. Paikassa soi hyvä musiikki ja tanssimme monta tuntia. Nukkumaan mentäessä huomasin kyllä käden jomotuksesta, että takana on hauska ja vauhdikas ilta. 


Aamulla heräsimme nauttimaan hotellin runsaasta aamupalasta,  jonka jälkeen avasimme Saaran synttäreiden kunniaksi pullon kuohuvaa ja nautimme suklaata. Hymyssä suin lähdimme vielä kiertelemään kaupungille ja nauttimaan auringon paisteesta. Lounaaksi nautimme sushia, joka oli parasta syömääni sushia ikinä! Ihan mielettömän hyvää ja ravintola on todella kaunis ja viihtyisä paikka. 





Makirulla friteeratulla munakoisolla oli todella hyvää! ©Taru


California

Täytyy sanoa, että oli onnistunut reissu ja lähden tuolla porukalla reissuun mielelläni jatkossakin. Kiitos tytöille seurasta ja reissuta, olette mahtavia!


Mulla on ollut viime päivinä samanlainen fiilis kuin päiväkoti-ikäisenä uimakoulussa (muistan, että porukat yritti lahjoa mua jäätelöllä jäämään uimakouluun, koska en tykänny siitä). Tiiän, että täällä tulee olemaan tosi kivaa alkukankeuden jälkeen ja tästä tulee olemaan paljon hyötyä tulevaisuudessa, mutta silti mut on vallannut välillä ajatus siitä, että en halua olla täällä. Yksi iso syy on ollut se käsiepisoodi. Sain kipsin pois maanantaina, mutta kädessä on edelleen murtuma. Käsi on alkanut kuulemma jo paranemaan, mutta on liikuttaessa vielä arka. Kuukausi ainakin menee ennen kuin on parantunut. Mää tahon liikkumaan! 

Mutta nyt unohdan kaikki negatiiviset ajatukset, sillä huomenna perjantaina saan tänne onneksi todella mieluisan vieraan pikavisiitille. <3 


Arrivederci,

Iina









2 kommenttia:

  1. Hei Ihana Iina,
    olemme täällä Helena mummin (lomalla Turussa)tutustuneet blogiisi, koska mummilla ei tietokoneelle pääsyä ole. Joko kätesi on kunnossa?
    Toivottavasti myös voit hyvin. Huomaan, että et ole ehtinyt päivitellä blogia viime aikoina, joten toivottavasti tämä viesti saavuttaa sinut.
    Turussa kesä kauneimmillaan ja kädet turtana pihahommista :) HALEJA JA TERKKUJA KAIKILTA!
    Toivottavasti pian nähdään!
    t. Turun Keinoskat ja Helena-mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanat viestistä!

      Täällä on kaikki hyvin ja käsikin on jo kuntoutunut entiselleen. :) Blogin kirjoittaminen on jäänyt hävettävän vähälle. Tänään kuitenkin kunnostauduin ja päivitin sitä pitkästä aikaa. Tuun takaisin Suomeen elokuun aikana. Olisi ihana nähdä pitkästä aikaa! Terkkuja koko perheelle ja mummolle.

      Poista