Sinappisilli

Ciao tutti!

Postausvälit alkavat taas uhkaavasti pidentyä, mutta tällä kertaa ihan hyvän syyn takia. Aloitin nimittäin työt tämän viikon maanantaina. Löysin paikan italialaisesta start-up yrityksestä, jolla on meneillään tosi mielenkiintoisia ja innovatiivisia projekteja. Toimin tällä hetkellä projektijohtajana ja mun vastuulla on yksi tosi iso projekti. Tiiättekö miksi oon projektijohtaja? Koska oon siinä projektissa yksin, joten otin valtuuden nimittää itseni projektipääliköksi. AHAHAH, mikä idiootti. 

Meidän toimisto sijaitsee Mestressä, eli se on työpaikan ainoa miinus. Mun täytyy mennä junalla varttitunti ja sit vielä bussilla, jotta pääsen perille asti. Onneksi pystyn kuitenkin tekemään etänä töitä kotoa, joten ei tarvi tuota matkaa kitkuttaa joka päivä. Yhtenä ehdottomasti työpaikan plussapuolena on se, että oon työpaikan ainut nainen. Mun työkaverit kutsuvatkin mua Queen Bee:ksi. Kokataan aina yhdessä lounas ja syödään ison pöydän ääressä, mikä on mun mielestä tosi kiva. En ole tosin vielä päässyt kertaakaan osallistumaan kokkaukseen tai siivoukseen, sillä pojat ei anna mun tehdä mitään. Johtuneeko sitten mun kokkaustaitojen puutteesta vai arvostuksesta ainoaa naista kohtaan - en valita!

Työnteon lisäksi viikkoihin on mahtunut jalkapalloa. Ollaan käyty kattomassa pelejä isoilta screeneiltä ja erityisesti Italian pelien kohdalla tunnelma on ollut kyllä katossa, vaikka loppupeleissä kisat loppuivat aika lyhyeen. 

Numero 10

Eilen tapasin yhden pojan, joka haluaa opiskella suomenkieltä. Hän on kolmena vuotena käynyt Helsingissä kolme viikkoa kestävän kielikurssin, mutta tänä kesänä hän ei pääse, joten alan häntä opettaan. Tämä poika oli maailman sympaattisin tapaus, joka kertoi rakastavansa sinappisilliä, korvapuusteja ja karjalanpiirakoita. Tosin kukapa niitä nyt ei rakastaisi? Hän kertoi, että hänen levyhyllynsä on täynnä suomalaisia levyjä, kuten PMMP, Laura Närhi ja Jenni Vartiainen, joita hän kertoi kuuntelevansa päivittäin. Lisäksi hän on ostanut oikean kahvinkeittimen, jolla voi keittää Presidenttiä. Suomea hän osasi jo perusteiden verran, mikä mun mielestä on todella ihailtavaa. Varsinkin, kun joku oli jo opettanut hänelle "minulla on iso muna"..... I'm speechless. Paskapääksikin ehti jo mua haukkua. HAHAH. Aivan mahtavaa. Joku haluaa opiskella suomea, ihan omaksi ilokseen - vau! Tapaamme nyt viikoittain ja varmasti tulen opettaan hänelle lisää perv... siis tarpeellisia sanoja. 

Kuva eilisillalta

Ulkona on ihana ilma! Oon vielä ihan valkonen ku kalkkuna, joten taidan tästä hipsiä mun uudelle valtavalle partsille. Palataanpa asiaan taas. :)

Päivän biisinä toimii Sam Smith - Lay me down. Mikä ääni! <3


Arrivederci,
Iina

Bodyguards and Feet

Ciao tutti!

Mun elämä täällä Italiassa alkaa muistuttaa jo komediaa, välillä todella huonoa sellaista. Mistähän aloittaisin?

Viime viikon sunnuntaina olin "mallina" yhdessä muotinäytöksessä. Lähdin mielenkiinnosta tapahtumaan mukaan, sillä ei ollut parempaakaan tekemistä ja voisin tutustua uusiin ihmisiin. Tapasinkin aivan mahtavia tyyppejä ja vietettiin pitkä päivä yhdessä. Mut puettiin ensin päästä varpaisiin Oviessen (italialainen H&M) ja sitten GEOX:in vaatteisiin. Täytyy muuten kehua Geoxin korkokenkiä -  aivan mielettömän mukavat jalassa! Eivätkä olleet mitään mummokorkkareita vilijonkkakannalla. (Jos ette tiiä mikä on vilijonkkakanta, googlatkaa Muumien Vilijonkka ja tsekatkaa sen kengät). Positiivisena yllätyksenä olivat myös Geox:in vaatteet. Tyylikkään yksinkertaisia. Tapahtuman jälkeen järjestäjät tarjosivat minulle mahdollisuutta tulla töihin myös muihin näytöksiin ja tapahtumiin. Tapahtuma oli sen verran huonosti järjestetty, etten lupautunut samantien, vaan lupasin miettiä asiaa. But never say never.

Samana iltana laitettiin nettiin mulle työhakemus nettiin, jossa kerroin olevani suomalainen kauppatieteiden opiskelija, joka etsii laskentatoimeen/rahoitukseen liittyvää kesätyö-/harjoittelupaikkaa. Laitettiin myös huvikseen ilmoitus, jossa tarjoan suomenkielen oppitunteja. Ennen nukahtamista pohdin, että vastaakohan kukaan kumpaakaan ilmoitukseen.

Aamulla herään ja katson puhelinta. Viisi vastaamatonta puhelua tuntemattomasta numerosta!

Italiaksi "vastaamaton/menetty" puhelu = perse

Outoa. Puhelin soi kohta uudestaan ja soittajana taas tuntematon numero. Vastasin, mutta puhelimen toisessa päässä oleva ei mielestäni esitellyt itseään, vaan kysyi kengännumeroani. Jotenkin mielessäni yhdistin, että tämä mies on sieltä eilisillan tapahtumajärjestäjältä ja vastasin 37.

Meidän keskustelu meni suurinpiirtein näin:
Iina: Pronto (Näin Italiassa vastataan puhelimeen)
Mies: Hei. Mikä sun kengännumero on?
I: Ööööö 37
M: Käytätkö usein korkokenkiä?
I: En kauheesti, ku oon aika pitkä.
M: Kuinka pitkä?
I: 172 cm
M: Pystytkö pitään 20 cm korkoja?
I: En oo tainnu koskaan edes kokeilla
M: No hei pääsisitkö tänään Castel Francoon?
I: Moneltako?
M: Monelta pääsisit?
I: Siis mitä siellä ois? Joku muotinäytöskö?
M: Jos sää haluat, niin esimerkiksi. (!!!!! HETKINEN)
I: Mistä oot saanut mun numeron?
M: Netistä. Haluaisin ottaa kuvia sun JALOISTA (!!!!!!!!!!)
I: Ööööööööööööööö taidan jättää väliin.

SIIS MITÄ IHMETTÄ?

Kohta tulee seuraava puhelu ja vastaan siihen hieman pelokkaalla äänellä.
I: Pronto?
Mies: Olit etsinyt töitä. Kävisikö työ sihteerinä?
I: Miksei
M: Ok
I: Mikä tämän yrityksen nimi on?
M: *Muminaa*
I: Hei oisitko voinut lähettää mulle lisää tietoa sähköpostitse? (Olin kaupassa)
M: En
I: Voisinko saada teidän osoitteen?
M: Et. Annan sen sulle, jos lupaat tulla.
I: Haluaisin ensin tietää, et mihin oon tulossa?
M: KUULE SÄÄ KYSELET NYT IHAN LIIKAA!! SÄÄ ET VOI OLLA OIKEESTI KIINNOSTUNUT TYÖSKENTELEMÄÄN MEILLE, JOS KYSELET NOIN PALJON, JOTEN UNOHDA!!!!!!

Tässä vaiheessa alko jo pelottaan.

Näiden puheluiden lisäksi sain muutamia kyselyitä valokuvauksiin ja muutaman ihan potentiaalisen työtarjouksen. Myös yksi asustemuotilehti tarjosi töitä vastaanotossa. He pyysivät kuvallista CV:tä. Lähetin, mutta sen jälkeen he pyysivät kuvaa, jossa näkyisin päästä varpaisiin. Siinä vaiheessa hälytyskellot alkoivat hieman soida. Aloin tehdä salapoliisityötä ja etsiä yrityksestä tarkempaa tietoa, enkä löytänyt sähköpostiosoitteen avulla mitään. Kysyin heidän nettisivujaan, mutta he vastasivat, että ovat niin pieni yritys, ettei heillä ole nettisivuja. Sanoivat kiitos ja heihei. Siis kaikilla erityisesti tuon alan yrityksillä on nettisivut, joten taisi olla jotain hämärä hommia. Ei kiitos. Kannattaa siis olla varuillaan näiden netti-ilmoitusten ja -yhteydenottojen kanssa.

Sen lisäksi yksi mies lähetti mulle viestin, et josko alkaisin hänen tyttöystäväksi. Imarreltavaa, mut taidan jättää väliin. :)

Näiden yhteydenottojen lisäksi eräs mies soitti, joka kyseli suomenkielen oppitunneista. Hän esittäytyi olevansa henkivartija, joka on esimiehensä kanssa muuttamassa Suomeen ja hän haluaisi oppia suomenkieltä. Tapasin hänet eräässä kahvilassa ja siellä mua odotti noin 50-vuotias stereotyyppinen henkivartija. Miltein kaksimetrinen, lihaksikas, erittäin siistiin pukuun ja aurinkolaseihin pukeutunut mies.

Suurinpiirtein tällänen!
Kuva: www.rediff.com

Istuimme alas ja aloimme keskustella aiheesta lisää. Hän kertoi, että työskentelee henkivartijana italialaiselle poliitikolle (joka on myös arkkitehti), joka on tulossa Suomeen tekemään jonkun sortin projektia ainakin kuukaudeksi. Kysyin, että täytyykö heidän etsiä myös joku asunto Helsingistä. Hän kertoi heidän majoittuvan koko ajaksi hotelliin. Taivastelin siinä, että Helsingin hotellit ovat melko kalliita, niin hän kertoi, että olivat vastikaan Nizzan yhdessä kalleimmassa viiden tähden hotellissa kolme viikkoa, jona aikana hänen esimiehensä oli majoittunut presidenttisviitissä ja hän junior sviitissä, eli rahasta ei olisi kiinni. HUHHUH, melkosta touhua sanon minä. Keskustelun edetessä hän kertoi, että matkaavat huomenna tapamaan esimiehen hyvin läheistä ystävää, Silvio Berlusconia. HYI.

Henkivartija kertoi, että hän haluaisi oppia suomenkieltä, jotta voisi oppia iskemään naisia suomeksi. OMG, nimittäin lopulta selvisi, että hänellä on vaimo ja lapsia. No mikäs siinä. Hän kysyi, että paljonko olin ajatellut tuntihinnaksi, jos tapaisimme kerran viikossa. Ihan tuulesta tempasin 20€/tunti. Hän katsoi aivan järkyttyneellä ilmeellä ja teki sen tyypillisen italialaisen "mitä helvettiä"-käsimerkin (tiiättehän te). Pyysin kuulemma liikaa. Hän sanoi, että 15€ on ehdoton maksimi, sillä suomenkieli on asia, jota hänen ei täydy oppia, mutta hän haluaisi. Sovittiin sit hinnaksi 15€.

Kotiin päästyäni aloin miettiä, et hetkinen. Munhan täytyy ensin suunnitella "oppitunteja" ennen kuin pärähdän paikalle. Googlettelin vähän netistä, et paljonko kielitunneista pyydetään ja huomasin, että 25-35€ helpommistakaan kielistä ei ole liikaa. Otin puhelimen ja lähetin tälle herrasmiehelle viestin, et työmäärään nähden 25€ kerran viikossa ei mun mielestä ole liikaa. Hän kuitenkin näki, että se on aivan liian paljon ja sanoi, että voi maksaa 15€ tai sitten unohdetaan koko juttu. Mää jätin asian mietintämyssyyn hautumaan.

Seuraavana aamuna herään tekstiviestiin henkivartijalta 7.30. Siinä lukee suomeksi: "Huomenta Iina. Tuonko sinulle croissantin ja kahvin? Suukko." EI NÄIN!

Tämmöstä tänne tällä kertaa! Anteeksi kuvien vähyys. Oon nimittäin joutunut toimimaan myös tuholaistorjujana, kun meidän kämpästä löytyi jotain ällöä ötököitä.

Ilouutisena voin kertoa, että kävin työhaastattelussa torstaina ja mulle tarjottiin paikkaa todella mielenkiintoisessa innovatiivisessa projektissa, josta varmasti tullaan vielä tulevaisuudessa kuulemaan.

Arrivederci,
Iina

Confession

Ciao tutti!

Täällä sitä taas ollaan Saapasmaassa ja "maailman paskin bloggari" -palkinnon saanut Iina tekee paluunsa. Olin vaihdon aikana kovista puheista huolimatta aivan surkee bloginpitäjä ja päivitysväli oli hävettävän pitkä. Nyt kuitenkin voisin kertoa teille tämän hetken kuulumisia. Loppuarviona vielä mun seitsemän kuukauden vaihdosta sanoisin, että ne olivat mun elämäni parhaat seitsemän kuukautta, vaikka kaikkea sattuikin matkanvarrella. Sain mitä mahtavimpia ystäviä ympäriä maailmaa, kehitin kielitaitoa, ja opin luottamaan itseeni sekä uskomaan unelmiini. Tämän mahtavan kokemuksen jälkeen aloin suunnitella jo uutta pidempää reissua ulkomaille, erityisesti Italiaan. Se paikka vaan vei mun sydämen ihmisten, sään ja ehdottomasti ruoan osalta.

Iltalenkkimaisemia

Aloin jo syksyllä miettiä eri vaihtoehtoja, kuinka pääsen takaisin Italiaan. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi mielestäni osoittautui kesätyön/harjoittelun tekeminen kesällä. Italian taloustilanne on kuitenki huono ja työpaikoista on pulaa, joten työn löytäminen vaikutti haastavalta. Lisäksi puhun italiaa vain kohtalaisesti, eli en pärjäisi italian kielellä kovin pitkälle työelämässä. Toisaalta mun valttikortti on englanninkielen taito. Italiassa on todella monia kansainvälisiä yrityksiä, joissa tarvitaan kielitaitoisia ihmisiä ja italialaiset eivät juurikaan puhu englantia. Päätinkin keskittyä erityisesti kansainvälisiin yrityksiin, jos jostain tärppäisi.

Ennen kuin ehdin aloittaa kunnolla hakuprosessia eräs tuttu tarjosi mulle harjoittelupaikkaa. Olin aivan pölmistyneenä, että näinkö ne asiat järjestyvät vähän kuin itsestään. Olin jo ehtinyt varautua pitkään ja kiviseen hakuprosessiin. Työtehtävänä olisi talousjohtajan assistenttina toimiminen kolmen kuukauden ajan. Työtehtävistä ei ollut vielä tarkempaa tietoa muuta kuin laskutuksen pyöritteleminen. Olin niin iloinen työtarjouksesta, että olisin ollut valmis vaikka pesemään ikkunoita koko kesän! Asiasta puhuttiin useita kertoja ja kaiken piti olla täysin selvää. Varmistin useita kertoja harjoittelupaikan yrityksen kanssa kertomalla yritykselle tilanteestani, eli mun täytyisi vuokrata  asuntoni kesäksi pois Suomesta, vuokrata Italiasta itselle asunto ja vastata Suomessa yhteen erittäin houkuttelevaan työtarjoukseen kyllä tai ei. Yrityksen mukaan harjoittelupaikka oli varma ja paperit kirjoitettaisiin pääsiäisen aikoihin, kun tulen Italiaan. OK. Sain mun kämpän vuokrattua yllättävän nopeasti kesäksi pois ja vuokrasin Italiasta mun vaihdon aikaisen kämpän kesäksi. Sanoin tälle yritykselle Suomessa ei, koska mulla oli tunne, että tälläistä työtarjousta Italiasta ei varmaan tule kovinkaan montaa kertaa elämässä. Tämä kortti mun oli ehdottomasti katsottava. Kaikki mun ystävät tukivat valintaani ja loppujen lopuksi sain vanhempanikin ainakin suurimmaksi osaksi puolelleni. Olin niin onnellinen.

Noin viikko ennen reissua Italiaan sain viestin, että valitettavasti harjoittelupaikka joudutaan perumaan. Mulle tarkoitetut työtehtävät, tietokone jne olivat erään naisen, joka oli äitiyslomalla. Yhtäkkiä hän olikin ilmoittanut palavaansa töihin, joten he eivät pystyneet tarjoamaan minkäänlaisia töitä, eivät edes paikkaa toimistossa. Luettuani viestin olin niin pettynyt. Ensimmäisenä mielessä oli ajatus: "Miten tää voi olla totta? Entä nyt?".

Olin menossa pääsiäisen aikoihin valmistujaisjuhlareissulle Italiaan (jolloin työsopimuskin piti kirjoittaa) ja sovittiin tapaaminen yrityksen kanssa. Yrityksen edustaja selitti mulle tilanteen vielä uudestaan ja näytti siltä, että mitään ei ole tehtävissä. Yhtä aikaa mun teki mieli hakata nyrkkiä pöytään ja huutaa: "TÄMÄ OLI SOVITTU TUHANTEEN KERTAAN! ETTE TE VOI PERUA ENÄÄ", mutta samaan aikaan mun teki mieli purskahtaa itkuun. Tilanteesta hankalamman teki se, että pöydän toisella puolella istui tuttuni, joka oli tilanteesta erittäin pahoillaan ja nolona, sillä hänhän minulle tämän harjoittelupaikan alunperin järjesti.

Lähin tapaamisesta todella masentuneena. Mietin kauhulla, että miten kerron vanhemmilleni tilanteen. Tunsin tuottavani suuren pettymyksen, sillä tämä koko kesä Italiassa piti olla niin kuningasidea ja kaiken niin selvää. Illalla sain puhelun tuttavaltani, joka kertoi soittaneensa työnvälitysfirmaan ja selittäneensä tilanteeni. He olivat samantien löytäneet minulle uuden yrityksen. Taas tuli se pölmistynyt fiilis, että näinkö ne asiat taas ratkesivat. Työnvälitysfirma halusi vielä haastatella minua ja katsoa olisinko tehtävään sopiva. Kävin heti seuraavana päivänä haastattelussa ja he sanoivat, että olisin heidän mielestään juuri sellainen, mitä yritys etsii. Kohta he soittivatkin perään, että olivat kertoneet minusta yritykselle vielä lisää ja yritys on nyt erittäin kiinnostunut palkkaamaan minut. Yritys halusi tavata minut kuitenkin vielä face to face. Pääsiäispyhät sattuivat juuri siihen rakoon ja ainoa mahdollinen päivä tavata ennen paluutani oli tiistai. Tottakai mun tuurilla yrityksen edustaja ei voinut tavata juuri silloin. Koitimme järjestää Skype-haastattelua, mutta yritys halusi tavata kasvotusten, eikä suostunut maksamaan lentolippujani haastatteluun. Jo toisen kerran sain sanoa ciaociao työpaikalle. Taas kerran jouduin pettymään. Tuntui kuin jalkojeni alta vedettäisiin matto uudestaan ja uudestaan. Italiassa asiat eivät selvästi mene kuin Strömsössä.

Palasin kotiin tyhjin käsin. Itku kurkussa kerroin perheelle ja ystäville tilanteesta. Onneksi mut on ympäröity maailman ihanimmilla ihmisillä, jotka tukivat mua tän kaiken sotkun ympärillä. <3 Mietin, et mitähän nyt tekisin. Olisin kesän ilman asuntoa, työtä ja rahaa. Olin yhteydessä työnvälitysfirmaan uudestaan ja kysyin heidän mielipidettään työn löytymisestä. He olivat varmoja työn löytymisestä mutta minun tulisi olla Padovassa, jotta pääsisin nopeasti haastatteluihin. Samalla hetkellä sain mieleeni kuvan, jossa soitan banjoa Rotuaarilla tienatakseni ruokarahat. Vastasin heille heti, että tulen Padovaan ja etsitään mulle se työpaikka. 

Saavuin Padovaan keskiviikko-iltana ja heti torstaiaamuna mut kutsuttiin työhaastatteluun erääseen saksalaiseen yritykseen. Yritys etsivät työntekijää laskentatoimen puolelle hoitamaan laskutusta sekä kansainväliseen yksikköön hoitamaan asioita muiden maiden yksiköiden ja asiakkaiden kanssa. Työtehtävät ja yritys kuulostivat erittäin mielenkiintoisilta, mutta he etsivät työntekijää vähintään kuudeksi kuukaudeksi. Mun elämäntilanteeseen noin pitkä ajanjakso ei vain yksinkertaisesti sovi. Mulla odottaa viimeiset opinnot ja gradu toimeksiantona Oulussa. Nyt yritys sitten miettii, että voivatko tarjota jotain lyhyempi aikaista. Asian pitäisi selvitä muutamassa päivässä.

Kyllä tarkenee!

Tässä nyt oli tälläinen "pieni" avautuminen. Anteeksi niille, jotka ovat mun pahantuulista ja poissaolevaa käytöstä joutuneet kestämään sekä kiitos niille, jotka ovat mua tukeneet tässä kaikessa. En oo vielä päättänyt, että olenko idiootti vai rohkea, kun lähdin tänne ilman tietoa varmasta työpaikasta, mutta täällä sitä nyt ollaan. Nyt jään jännityksellä odottamaan, että miten käy.

Arrivederci,
Iina