Bodyguards and Feet

Ciao tutti!

Mun elämä täällä Italiassa alkaa muistuttaa jo komediaa, välillä todella huonoa sellaista. Mistähän aloittaisin?

Viime viikon sunnuntaina olin "mallina" yhdessä muotinäytöksessä. Lähdin mielenkiinnosta tapahtumaan mukaan, sillä ei ollut parempaakaan tekemistä ja voisin tutustua uusiin ihmisiin. Tapasinkin aivan mahtavia tyyppejä ja vietettiin pitkä päivä yhdessä. Mut puettiin ensin päästä varpaisiin Oviessen (italialainen H&M) ja sitten GEOX:in vaatteisiin. Täytyy muuten kehua Geoxin korkokenkiä -  aivan mielettömän mukavat jalassa! Eivätkä olleet mitään mummokorkkareita vilijonkkakannalla. (Jos ette tiiä mikä on vilijonkkakanta, googlatkaa Muumien Vilijonkka ja tsekatkaa sen kengät). Positiivisena yllätyksenä olivat myös Geox:in vaatteet. Tyylikkään yksinkertaisia. Tapahtuman jälkeen järjestäjät tarjosivat minulle mahdollisuutta tulla töihin myös muihin näytöksiin ja tapahtumiin. Tapahtuma oli sen verran huonosti järjestetty, etten lupautunut samantien, vaan lupasin miettiä asiaa. But never say never.

Samana iltana laitettiin nettiin mulle työhakemus nettiin, jossa kerroin olevani suomalainen kauppatieteiden opiskelija, joka etsii laskentatoimeen/rahoitukseen liittyvää kesätyö-/harjoittelupaikkaa. Laitettiin myös huvikseen ilmoitus, jossa tarjoan suomenkielen oppitunteja. Ennen nukahtamista pohdin, että vastaakohan kukaan kumpaakaan ilmoitukseen.

Aamulla herään ja katson puhelinta. Viisi vastaamatonta puhelua tuntemattomasta numerosta!

Italiaksi "vastaamaton/menetty" puhelu = perse

Outoa. Puhelin soi kohta uudestaan ja soittajana taas tuntematon numero. Vastasin, mutta puhelimen toisessa päässä oleva ei mielestäni esitellyt itseään, vaan kysyi kengännumeroani. Jotenkin mielessäni yhdistin, että tämä mies on sieltä eilisillan tapahtumajärjestäjältä ja vastasin 37.

Meidän keskustelu meni suurinpiirtein näin:
Iina: Pronto (Näin Italiassa vastataan puhelimeen)
Mies: Hei. Mikä sun kengännumero on?
I: Ööööö 37
M: Käytätkö usein korkokenkiä?
I: En kauheesti, ku oon aika pitkä.
M: Kuinka pitkä?
I: 172 cm
M: Pystytkö pitään 20 cm korkoja?
I: En oo tainnu koskaan edes kokeilla
M: No hei pääsisitkö tänään Castel Francoon?
I: Moneltako?
M: Monelta pääsisit?
I: Siis mitä siellä ois? Joku muotinäytöskö?
M: Jos sää haluat, niin esimerkiksi. (!!!!! HETKINEN)
I: Mistä oot saanut mun numeron?
M: Netistä. Haluaisin ottaa kuvia sun JALOISTA (!!!!!!!!!!)
I: Ööööööööööööööö taidan jättää väliin.

SIIS MITÄ IHMETTÄ?

Kohta tulee seuraava puhelu ja vastaan siihen hieman pelokkaalla äänellä.
I: Pronto?
Mies: Olit etsinyt töitä. Kävisikö työ sihteerinä?
I: Miksei
M: Ok
I: Mikä tämän yrityksen nimi on?
M: *Muminaa*
I: Hei oisitko voinut lähettää mulle lisää tietoa sähköpostitse? (Olin kaupassa)
M: En
I: Voisinko saada teidän osoitteen?
M: Et. Annan sen sulle, jos lupaat tulla.
I: Haluaisin ensin tietää, et mihin oon tulossa?
M: KUULE SÄÄ KYSELET NYT IHAN LIIKAA!! SÄÄ ET VOI OLLA OIKEESTI KIINNOSTUNUT TYÖSKENTELEMÄÄN MEILLE, JOS KYSELET NOIN PALJON, JOTEN UNOHDA!!!!!!

Tässä vaiheessa alko jo pelottaan.

Näiden puheluiden lisäksi sain muutamia kyselyitä valokuvauksiin ja muutaman ihan potentiaalisen työtarjouksen. Myös yksi asustemuotilehti tarjosi töitä vastaanotossa. He pyysivät kuvallista CV:tä. Lähetin, mutta sen jälkeen he pyysivät kuvaa, jossa näkyisin päästä varpaisiin. Siinä vaiheessa hälytyskellot alkoivat hieman soida. Aloin tehdä salapoliisityötä ja etsiä yrityksestä tarkempaa tietoa, enkä löytänyt sähköpostiosoitteen avulla mitään. Kysyin heidän nettisivujaan, mutta he vastasivat, että ovat niin pieni yritys, ettei heillä ole nettisivuja. Sanoivat kiitos ja heihei. Siis kaikilla erityisesti tuon alan yrityksillä on nettisivut, joten taisi olla jotain hämärä hommia. Ei kiitos. Kannattaa siis olla varuillaan näiden netti-ilmoitusten ja -yhteydenottojen kanssa.

Sen lisäksi yksi mies lähetti mulle viestin, et josko alkaisin hänen tyttöystäväksi. Imarreltavaa, mut taidan jättää väliin. :)

Näiden yhteydenottojen lisäksi eräs mies soitti, joka kyseli suomenkielen oppitunneista. Hän esittäytyi olevansa henkivartija, joka on esimiehensä kanssa muuttamassa Suomeen ja hän haluaisi oppia suomenkieltä. Tapasin hänet eräässä kahvilassa ja siellä mua odotti noin 50-vuotias stereotyyppinen henkivartija. Miltein kaksimetrinen, lihaksikas, erittäin siistiin pukuun ja aurinkolaseihin pukeutunut mies.

Suurinpiirtein tällänen!
Kuva: www.rediff.com

Istuimme alas ja aloimme keskustella aiheesta lisää. Hän kertoi, että työskentelee henkivartijana italialaiselle poliitikolle (joka on myös arkkitehti), joka on tulossa Suomeen tekemään jonkun sortin projektia ainakin kuukaudeksi. Kysyin, että täytyykö heidän etsiä myös joku asunto Helsingistä. Hän kertoi heidän majoittuvan koko ajaksi hotelliin. Taivastelin siinä, että Helsingin hotellit ovat melko kalliita, niin hän kertoi, että olivat vastikaan Nizzan yhdessä kalleimmassa viiden tähden hotellissa kolme viikkoa, jona aikana hänen esimiehensä oli majoittunut presidenttisviitissä ja hän junior sviitissä, eli rahasta ei olisi kiinni. HUHHUH, melkosta touhua sanon minä. Keskustelun edetessä hän kertoi, että matkaavat huomenna tapamaan esimiehen hyvin läheistä ystävää, Silvio Berlusconia. HYI.

Henkivartija kertoi, että hän haluaisi oppia suomenkieltä, jotta voisi oppia iskemään naisia suomeksi. OMG, nimittäin lopulta selvisi, että hänellä on vaimo ja lapsia. No mikäs siinä. Hän kysyi, että paljonko olin ajatellut tuntihinnaksi, jos tapaisimme kerran viikossa. Ihan tuulesta tempasin 20€/tunti. Hän katsoi aivan järkyttyneellä ilmeellä ja teki sen tyypillisen italialaisen "mitä helvettiä"-käsimerkin (tiiättehän te). Pyysin kuulemma liikaa. Hän sanoi, että 15€ on ehdoton maksimi, sillä suomenkieli on asia, jota hänen ei täydy oppia, mutta hän haluaisi. Sovittiin sit hinnaksi 15€.

Kotiin päästyäni aloin miettiä, et hetkinen. Munhan täytyy ensin suunnitella "oppitunteja" ennen kuin pärähdän paikalle. Googlettelin vähän netistä, et paljonko kielitunneista pyydetään ja huomasin, että 25-35€ helpommistakaan kielistä ei ole liikaa. Otin puhelimen ja lähetin tälle herrasmiehelle viestin, et työmäärään nähden 25€ kerran viikossa ei mun mielestä ole liikaa. Hän kuitenkin näki, että se on aivan liian paljon ja sanoi, että voi maksaa 15€ tai sitten unohdetaan koko juttu. Mää jätin asian mietintämyssyyn hautumaan.

Seuraavana aamuna herään tekstiviestiin henkivartijalta 7.30. Siinä lukee suomeksi: "Huomenta Iina. Tuonko sinulle croissantin ja kahvin? Suukko." EI NÄIN!

Tämmöstä tänne tällä kertaa! Anteeksi kuvien vähyys. Oon nimittäin joutunut toimimaan myös tuholaistorjujana, kun meidän kämpästä löytyi jotain ällöä ötököitä.

Ilouutisena voin kertoa, että kävin työhaastattelussa torstaina ja mulle tarjottiin paikkaa todella mielenkiintoisessa innovatiivisessa projektissa, josta varmasti tullaan vielä tulevaisuudessa kuulemaan.

Arrivederci,
Iina